Veikko oli yli 20 vuotta äitinsä omaishoitaja äidin kuoleman saakka. Siksi sivuilla on paljon omaishoitoa käsitteleviä juttuja (ja kohta tulee lisää). Omaishoitajamiehen blogi jatkuu vähitellen vieläkin.
Yhä useampi työntekijä joutuu työkiireidensä lisäksi huolehtimaan ikääntyvien omaistensa hoidosta. Helena Auvinen teki Grafinetin hallitukselle esityksen, miten ongelmaan voitaisiin puuttua tes-neuvotteluissa. Työnantajapuoli tyrmäsi hoitovapaaesityksen täysin.
Kirjanpitäjä Helena Auvinen on toiminut 1990-luvun alusta alkaen toimihenkilöiden luottamusmiehenä Yhtyneissä Kuvalehdissä. Hän on Grafinetin hallituksen tes-jaoksen jäsen.
- Pari vuotta sitten entinen anoppini, josta tuli minulle läheinen ihminen avioeron jälkeen, joutui kaatumisen vuoksi lonkkaleikkaukseen. Leikkauksen jälkeen hän tarvitsi jonkin aikaa apua. Olin ainoa ihminen, joka saattoi irrottautua hänen avukseen. Työnantaja antoi minulle palkatonta lomaa sitä varten, Helena Auvinen kertoo.
Oma tilanne ja keskustelut työtovereiden kanssa samantapaisista tapauksista saivat Auvisen miettimään asiaa yleisemmältäkin kannalta. Syntyi aloite. Grafinetin omaishoitovapaa-aloite
Grafinetin hallituksen hyväksymän esityksen mukaan työntekijällä tulisi olla oikeus saada palkatonta vapaata vakavasti sairastuneen omaisen hoidon järjestämiseksi. Samasta syystä työntekijällä tulisi olla oikeus siirtyä lyhennettyyn työaikaan. Työnantajan ei tarvitsisi korvata lyhennettyä työaikaa rahallisesti.
Grafinetin esityksen perusteluissa vedotaan eläkeiän ja eliniän kohoamiseen, suurten ikäluokkien vanhenemiseen ja siihen, että yhä useampaa huonokuntoista vanhusta hoidetaan kotona sosiaali- ja terveysmäärärahojen vähetessä.
- Omaishoitojärjestelyt koskevat nyt lähinnä sodan jälkeen syntyneitä suuria ikäluokkia, kun he joutuvat huolehtimaan vanhemmistaan. Todella iso kysymys tästä tulee kohta, kun suuret ikäluokat joutuvat vanhushoidon piiriin, Helena Auvinen pohtii.
- Vaikka suurista ikäluokista on paljonkin puhuttu, ei yhteiskunta ole kuitenkaan varautunut siihen, että nykyistä huomattavasti suurempi määrä vanhuksia ei voikaan asua kodeissaan kuolemaansa saakka. Erilaiset sairaudet vaativat apua kotiin tai jopa laitoshoitoa. Suuret ikäluokat on ensimmäinen kaupungeissa asunut ja työssä käynyt sukupolvi. Enää ei ole suurperheitä maaseudun malliin, jolloin useampi sukupolvi asui saman katon alla ja auttoi toinen toisiaan.
Tässä on tapahtunut ihmeellinen ajatuskatkos. Ajatuksen lanka katkesi 1990-luvun alun lamaan, jolloin kaikkea alettiin supistaa. Vanhuskysymys oli silloin vasta tuloillaan.
- Työnantajapuoli suhtautui kielteisesti Grafinetin omaishoitoaloitteiseen, jota käsiteltiin Grafinetin tes-neuvotteluissa. Esitimme, että omaishoitoon käytettävää aikaa verrattaisiin sairaan lapsen hoitoon. Vaatimustamme vähäteltiin sillä, että kyllä työnantaja hoitaa asian ilman muuta hyvin. Mutta koska käytännössä niin ei aina tapahdu, hoitovapaaperiaate pitäisi saada sopimuspaperiin.
- Grafinetin entinen puheenjohtaja, SAK:n hallituksen jäsen Lahja Kokkonen on esitellyt asiaa SAK:ssa. Idea on SAK:ssa ehkä vähän nytkähtänyt eteenpäin, mutta ilmeisesti sitä pitäisi nyt taas peräänkuuluttaa.
- Esityksen nihkeä eteneminen johtuu siitä, että tämä on aika pitkälle naiskysymys. Usein omaishoitajat ovat naisia. Asioilla, joita naiset pitävät tärkeinä, ei ole niin suurta painoarvoa kuin asioilla, joita miehet pitävät tärkeinä.
- On huolestuttavaa, kun nykyään kaikki tapahtuu talouden ehdoilla.
Rahaa tarvitaan tietysti lisää. Mutta kyse on myös priorisoinnista. Kyse on sananmukaisesti suurista ihmisryhmistä, suurista ikäluokista. Kyse on heidän loppuelämänsä elinolosuhteista. Olen huolestunut.
Lisää hoitajia, hoitopaikkoja ja solidaarisuutta
Helena Auvisen mielestä terveyden ja vanhustenhuollon suunnitelmat täytyisi tarkistaa suurennuslasin avulla uusiksi. Kun elinikä on pidentynyt, elämän ehtoopuolen ihmisiä on entistä enemmän. Siihen ei ole varauduttu, vaikka se on tiedetty. Asia ei voi olla yllätys.
- Varsinkin pääkaupunkiseudulla vanhusten hoitopaikkoja on aivan liian vähän. Työtovereilta olen kuullut surullisia tarinoita.
Yhdessä tapauksessa kävi niin, että vanhus dementoitui aivan äkillisesti romahdusmaisesti, mutta mistään ei tahtonut löytyä hänelle hoitopaikkaa kovasta yrityksestä huolimatta. Tilanne oli hyvin hankala, kun piti käydä töissä, vaikka vanhusta ei voinut jättää yksin kotiin.
Toisessa tarinassa vanhemmat sairastuivat vakavasti samanaikaisesti. Mies halvaantui ja vaimo dementoitui. Heitä ei voitu sijoittaa samaan hoitopaikkaan.
- Kun on oltu viisikymmentä vuotta naimisissa ja sitten näin erotetaan, niin ei se inhimillistä ole, vaikka kyse onkin eri sairauksista. Hoidossakin pitäisi löytyä eri tilanteisiin sopivia vaihtoehtoja.
- Jos vanhukset voisivat asua pidempään kotona, se tulisi yhteiskunnalle huomattavasti halvemmaksi kuin laitoshoito. Siksi kodinhoitajia ja kotisairaanhoitajia pitäisi saada lisää. Kotonaan omaisistaan huolta pitävien omaishoitajien asemaa pitäisi paljon parantaa. Jotta omaishoitajia riittäisi jatkossakin, tarvittaisiin parempia korvauksia ja ehdottomasti enemmän lomapäiviä omaishoitajille.
- Pääkaupunkiseudulla on liian vähän vanhuksille tarkoitetuttuja palvelutaloja, joista voi ostaa palveluja. Tällä sukupolvella olisi jopa varaa ostaa asunto palvelutalosta ja siten jatkaa kodinomaista asumista pidempään. Perheiden pienenemisen vuoksi vastuu vanhenevista vanhemmista jää yhä harvemman harteille.
- Uskon, että Grafinetin esitys tai vastaava esitys menee myöhemmin läpi, koska suuret ikäluokat alkavat tulla siihen vaiheeseen, että apua todella tarvitaan. Kohta nuoremmat sukupolvet, jotka ovat huomattavasti pienempiä sukupolvia, joutuvat hankalaan hoitovastuuseen, jos asiaa ei saateta kuntoon.
-Suuret ikäluokat ovat koko työikänsä rakentaneet tätä yhteiskuntaa. Suurissa ikäluokissa on ollut yhteisvastuullisuutta, jonka ansiosta on rakennettu hyvinvointiyhteiskuntaa. Olemmeko kasvattaneet lapsemme niin, että enää ei tunneta samalla tavalla solidaarisuutta, heikomman auttamisen halua?
Veikko Tarvainen
Kirjatyö Helmikuu 2005
|